Menu

Suomen persoonalliset kahvilat vetävät kävijöitä


Suomalaiset ovat aina olleet kansaa, joka rakastaa kahvia. Usein kahvia hörpitään kiireessä ja yksin, mutta kahvi kuuluu myös tärkeäksi osaksi ystävien kanssa seurustelua. Kun kahvia halutaan nauttia muualla kuin kotona tai töissä, löytyy Suomesta myös hyvin persoonallisia kahviloita juoman nauttimiseen. Tässä artikkelissa kerromme Suomen persoonallisista kahviloista. Vaikka suurten ketjujen kahvilat ovatkin osittain vallanneet maatamme, ovat pienet ja persoonalliset kahvilat onneksi pitäneet pintansa. Nämä yksityiskohtia pursuavat ja erilaisuudella loistavat paikat vetävät kävijöitä puoleensa vuodesta toiseen. Erilaiseen kahvilakokemukseen on Suomessa oiva mahdollisuus, olitpa sitten aivan maamme eteläisimmässä kolkassa tai hieman pohjoisempana. Kun seuraavan kerran kahvihammasta kolottaa, voit suunnata nauttimaan kupposesta esimerkiksi vanhaan laivaan, joka on tarinoita pullollaan, tai vaikkapa myllyyn, jossa aikoinaan on jauhettu viljaa.

Juvan englantilainen teehuone

Englantilaistyylisiä pubeja löytyy ympäri Suomen. Itä-Suomessa, pienessä Juvan kunnassa, toimii kuitenkin Suomen ainoa teehuone, joka mukailee englantilaisten hienostosalonkien ilmapiiriä ja tarjoiluja. Ainutlaatuinen Tea House of Wehmais houkuttelee uteliaita pitkänkin matkan päästä. Kattaukset noudattavat englantilaisia perinteitä, kuten esimerkiksi Afternoon Tea ja Creamtea. Se toimii vanhassa kartanomiljöössä, ja toiminta on ympärivuotista. Mitä tulee teehen, löytyy Tea Housen valikoimasta jokaiselle jotakin, tarjolla on nimittäin yli sata teelaatua. Teen ystäviä ilahduttanee myös tieto, että kaikkia näitä voi tilata teehuoneen verkkokaupasta, mikäli sattuu löytämään itselleen sopivan teelaadun tai haluaa kokeilla jotain aivan uutta. Jos pelkkä tee ei janoa sammuta, löytyy Tea Housesta myös anniskeluoikeudet, joten nauttia voi vaikkapa talon erilaisia teecocktaileja. Lisäksi täällä järjestetään erilaisia tapahtumia niin yleisölle kuin ryhmillekin.

Immilän Myllykahvila

Nastolan Arrajoentiellä, noin 9 kilometrin päässä Nastolan kirkolta sijaitsee Immilän Myllykahvila. Se on avoinna kesäkauden toukokuun alusta elokuun loppuun. Sen miljöö on todella ainutlaatuinen vanha mylly, jonka vieressä kohisee koski luonnonkauniissa ympäristössä. Kahvilassa on suuret terassitilat, jonne voi tuoda vieraita kuin kotiinsa. Immilän Myllykahvilassa järjestetään myöskin kesän mittaan erilaisia tapahtumia, jotka houkuttelevat kävijöitä kauempaakin. Kahvilan seitsemän sortin leivonnaispöydästä löytyy jokaiseen makuun jotakin, täytekakut ovat suussa sulavia ja kahvi ryydittää kaiken. Idyllinen sijainti joen rannalla asettaa tiettyjä haasteita: liikuntarajoitteisille ei paikkaa voi juuri suositella maaston suurten korkeuserojen takia. Tuoreet leivonnaiset ja kaunis ympäristö ovat silti näkemisen ja maistamisen arvoisia, eikä iloinen palvelu suinkaan pahenna asiaa. Aukioloajat ja muuta tarpeellista tietoa löytyy kahvilan kotisivuilta.

Kahvila Saha

Länsirannikolla Pohjanlahden rannikolla sijaitsevasta Kokkolasta löytyy seuraava kokemisen arvoinen kahvila. Oikeastaan nimi kahvila ei oikein kuvaa tätä paikkaa, sillä se on enemmänkin tapahtumakeskus, jossa on tarjolla monenlaista kulttuurielämystä: musiikkitapahtumia, kesäteatteria ja tietysti itse Kahvila Saha, joka sijaitsee entisen moneen kertaan palaneen sahalaitoksen konttorin paikalla Ykspihlajan Sahanniemellä. Kahvila Sahassa voi vaikkapa vuokrata työporukalle, tai miksei synttärijuhliinkin, saunan. Itse kahvila on avoinna kesäisin, jolloin tarjolla on paitsi perinteisiä leivonnaisia myös gluteiinittomia leivonnaisia, sekä suolaisia että makeita, kuten pestopiiras ja suklaakakku. Nykyään yhä enemmän suosiossa olevia vegaanivaihtoehtoja löytyy myös, esimerkkinä vaikkapa armenialainen pizza. Erilaiset herkulliset jäätelöt ja sorbetit kahvin kyytipoikana ovat aina suosittuja, myös perheen pienempien keskuudessa. Lisätietoa aukiolosta ja tapahtumista löytyy Kahvila Sahan kotisivuilta.

Ankkurit Ylös!

Pääkaupunki Helsinkiä voi pitää myös Suomen kahvilapääkaupunkina, niin laajaa on tarjonta. Kaupungista löytyvät perinteinen Fazerin kahvila ja Kappeli, mutta myös monenlaisia hyvinkin kiehtovia kahviloita, jotka tarjoavat paitsi erinomaista kahvia ja leivonnaisia, myös monenlaista ohjelmaa kahvihetkiin. Yksi erikoisimmista kahvilaympäristöistä on Majakkalaiva Relandersgrund, jolla on yli satavuotinen historia ja joka on kerran upotettukin venäläisten sotamiesten toimesta. Se sijaitsee kivenheiton päässä Helsingin Kauppatorilta osoitteessa Meritullintorilla. Laivalla on Cafe Terassi, josta on merelliset näkymät kohti Korkeasaarta ja Halkosaarta. Uspenskin Katedraali sijaitsee myös laivan takana. Cafe Terassi on avoinna vapusta alkaen lokakuun loppuun asti. Laivassa on myös kuudenkymmenen henkilön juhla- ja kokoustilat. Tilat on sisustettu hyvin valoisasti vaaleilla sävyillä. Lisää tietoa Majakkalaiva Relandersgrunnista löydät heidän omilta kotisivuiltaan netissä.

Maailma saapuu kahvilaan

Suomalaiset ovat kahvin juojina maailman kärkipäässä. Kuten mainoksessa sanotaan, Suomi ei herää kellonsoittoon vaan kahviin. Erilaiset perinteellisistä poikkeavat kahvilat ovat myös laajentaneet kahvilaatujen tarjontaa. Enää ei riitä pelkkä pannukahvi tai suodatinkahvi. Nyt tulee olla lattea, espressoa tai muita erikoiskahveja, jotka ovat tavanomaisempia muualla maailmassa.

Sijainnin edut ja tarjoilu

Suomi on pitkä maa ja tarjoaa runsaasti erikoisia kahvilakokemuksia niille, joita kahvilakulttuuri kiinnostaa. Maakunnista löytyy kahviloita, joissa monesti on tarjolla paitsi tavanomaisia kahvileipiä myös jotakin sille ominaista ja erityistä herkkua. Tai sitten on tarjolla paljon enemmän kuin vain pullakahvit, esimerkkinä vaikkapa kesäteatteria tai musiikkiesityksiä.

Myös sijainti saattaa tehdä kahvilasta erityisen. Usein maakunnissa luonnonkauniilla paikoilla sijaitsevat kesäkahvilat houkuttelevat matkailijoita poikkeamaan kupposella ja kokemaan jotain erityistä tai vain rauhoittumaan hetkeksi. Toisaalta kahvilat, jotka sijaitsevat piilossa suurilta reiteiltä, saattavat tarjoilla tuotteita, jotka houkuttelevat kulkijoita kauempaakin. Hyvä esimerkki on Bembölessä sijaitseva kellarikahvila, joka on tupaten täynnä asiakkaita työpaikkojen taukojen aikaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *